1. lokakuuta 2012

Suppilovahverosoppa

Kävele pihan poikki metsään ja tuo kotiin kaksi litraa perattuja suppilovahveroita. Tänä syksynä siihen on riittänyt jo pari mätästä. Jos suppiloita ei tahdo löytyä hetken kävelynkään jälkeen, käy kyykkypissille ja katso; ne ovat olleet aina ihan nenäsi edessä. Reseptiin kuuluu sienien lisäksi sipuleita, mitä isompia ja makeampia sitä parempi. Ainakin kaksi. Liraus öljyä, ropaus jauhoja ja kuupallinen vettä ja tiiviiksi keitettyä kasvislientä. Toki saa käyttää kasvisliemikuutioitakin. Mausteeksi tapaan lakaista kaiken yrttimausteen mitä kaapin pohjalta löytyy, ainakin siankärsämö sopii hyvin, mutta sitä ei saa laittaa liika. Mäkimeiramia ja timjamiakin vain hyppysellinen kumpaakin. Jos talosta löytyy kermaa, tuoretta tai hapanta, sen voi laittaa mukaan· 2 l tuoreita suppilovahveroita 2 isoa sipulia 2 rkl öljyä 3-4 rkl vehnäjauhoja 3 kasvisliemikuutiota 1,3 l vettä 2 dl kermaa/ruokakermaa/smetanaa (tai jätä pois, mutta älä lisää vesimäärää) Suolaa, jos oma maku tuntuu vaativan. Mustapippuria rouheena 2 tl ja yrttejä: esim. kuivattuna maustemitta timjamia, oreganoa (mäkimeirami), tilliä, kynteliä, meiramia ja ainakin ruokalusikallinen persiljaa ja rakuunaa. Eli hyvin pieniä määriä sitä sun tätä ja yhtä tai kahta vahvempaa pääyrttimaustetta. Silppua sipuli ja kuullota öljyssä. Laita suppikset mukaan. Itse laiskana heitän ne kokonaisina, mutta toki perattuina,ja saksin kattilassa mehustumisen aikana. Ripottele jauhot sekaan, hämmentele tasaiseksi ja lisää kasviliemikuutiot murennettuina tai kasvisliemitiiviste. Jos käytit tiivistettä, vähennä se vesimäärästä ja lisää vesi kattilaan. Mausta kypsytellessä n. 8-10 min ja lisää sen jälkeen kerma. Sienien vetisyys vaikuttaa tarvitseeko jauhoja 3 vai 4 lusikallista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti