Meillä jää usein keittiön pöydälle banaaneja, jotka menevät roskiin siinä vaiheessa kun kuoret ovat muuttuneet ihan mustiksi. Koska tavoitteena on vähentää ruokahävikkiä, olen nyt pariinkin otteeseen tehnyt suklaa-banaanikakkua epämääräisellä jotain sinnepäin -ohjeella.
Tarvitset:
Mustuneita banaaneja. 2 riittää, mutta kyllä taikinaan uppoaa kolme tai neljäkin.
Sokeria, noin 2,5 dl
Vanilja- tai vanilliinisokeria tl tai pari
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
Suurin piirtein 3 dl vehnäjauhoja
noin 1 tl kanelia, jos sattuu huvittamaan
Tummaa kaakaojauhetta, pari ruokalusikallista, tai paketin pohjallinen, tai mitä nyt sattuu olemaan
noin 150 g leivinmargariinia tai voita sulatettuna
Noin 2 dl kermaviiliä, tai kaurafraichea, tai vaikka turkkilaista jugurttia, jotain hapanmaitotuotetta jota kaapissa sattuu olemaan
Kananmunia, 3 kpl jos on, mutta jos ei ole niin 2 riittää kyllä
Lisäksi mausteeksi esim. suklaarouhetta, mariannemuruja, puoli dl kahvia, mitä näitä nyt on. Voi laittaa vaikka chilihiutaleita, jos sattuu huvittamaan.
Pistä uuni lämpiämään 175 asteeseen. Katso, että ritilä on alimmalla tasolla, tai joudut kakkua uuniin laittaessasi kiroilemaan ja etsimään kadonneita patakintaita.
Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. Meillä tämä syntyy isossa irtopohjavuoassa, mutta semmoinen perinteinen rengasvuoka käy kyllä myös. Saa olla parin litran vetoinen.
Sekoita kuivat aineet: sokeri, vaniljasokeri, ruokasooda ja leivinjauhe, vehnäjauhot, kaakaojauhe ja haluamasi mausteet.
Sulata rasva.
Soseuta toisessa kulhossa banaanit. Sekoita banaanimössö, hapanmaitotuote ja kananmunat. (Ja kahvi, jos lisäät sitä mukaan.) Sekoittele kuivat aineet ja sulanut rasva vuorotellen taikinaan. Kaada kakkutaikina vuokaan ja pistä uunin alimmalle tasolle noin tunniksi.
Tökkää cocktailtikulla kakkua. Jos tikkuun jää taikinaa, anna olla vielä hetki. Jos ei, niin ota kakku uunista, anna jäähtyä pikku hetki, syö ja nauti.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakku. Näytä kaikki tekstit
16. kesäkuuta 2020
25. helmikuuta 2013
Hapanmaitokakku puolukoilla
Kokkaroituiko maito kahviin? Ei hätää, pienen leivontasession jälkeen sen voi taas käyttää kahvin kanssa.
3 dl hapantunutta maitoa
200 g voita
6 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 dl siirappia
2 tl ruokasoodaa
1 tl neilikkaa
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 dl puolukoita
1 dl rusinoita
Öljyä ja korppujauhota rengasvuoka. Sulata voi mikrossa isossa kulhossa. Lisää muut aineet. Sekoita huolella ja kaada vuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa tunti.
Puolukat valittu mausteeksi periaatteella "niitä oli jääkaapissa", mutta toimii oikein hyvin.

21. syyskuuta 2011
Kesäkurpitsa-suklaakakku
Ei, otsikossa ei ole typoa. Tällä ohjeella tuli kerrassaan mainiota mehevää ja kosteaa kakkua. Ilmeisesti kesäkurpitsa kostuttaa kakkupohjaa sopivasti. Pohjana on jotakuinkin perus-sokerikakun taikina, viriteltynä hämmentävän toimivalla yhdistelmällä täytteitä. Makuun ja tekstuuriin kesäkurpitsa ei tuo juuri mitään, kyllä tämä lähinnä suklaakakku loppujen lopuksi on.
5 dl sokeria
4 munaa
2,25 dl öljyä
4 dl vehnäjauhoa
1/4 tl leivinjauhetta
2 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
3 tl kanelia
300-350 g kesäkurpitsaa raasteena (~5-6 dl?)
100 g siemeniä, pähkinöitä tms. rouheena
100 g tummaa suklaata rouheena

- Vaahdota munat ja sokeri, lisää öljy.
- Sekoita jauhoihin sooda, leivinjauhe ja mausteet. Lisää muna-sokeriseos.
- Lisää taikinaan lopuksi kesäkurpitsa, pähkinärouhe ja suklaarouhe.
- Paista 200 asteessa n. 30 min.
- Tästä määrästä tulee syvässä uunipannussa (30x25) melko korkea kakku, eli varmaan sen voi paistaa myös tavallisella syvällä uunipellillä (35x30) vähän matalampana.
- Öljyn ja sokerin määrää voinee halutessaan vähentää reippaasti; tuossa on molempia tuplasti verrattuna tyypilliseen sokerikakkupohjaan ja sokerikakun voi tehdä kokonaan rasvattomanakin.
- Alkuperäisessä reseptissä oli sekä soodaa että leivinjauhetta, mutta kaipa n. 1-2 tl jompaa kumpaa riittäisi.
Tunnisteet:
cakes,
kakku,
kokeellinen,
leipominen,
suklaa
23. helmikuuta 2011
Vaniljakakku
3 dl kananmunia
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl kiehuvaa vettä
Täyte:
125 g voita
1 dl maitoa
4 rkl vaniljasokeria
Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää munavaahtoon vähän kerrallaan. Lisää kiehuva vesi.
Paista täytekakkuvuoassa 200 C n. 40 min.
Kuumenna kattilassa rasva ja maito. Keitä voimakkaalla teholla 2 min. Ota pois levyltä ja lisää vaniljasokeri. Levitä seos jäähtyneen ja halkaistun kakun väliin.

10. lokakuuta 2009
Porkkanakakku
Tästä porkkanakakusta tuli oikein maukasta. Kuorrutus on vähän löysempää kuin kahvilantädin kakussa, mutta hyvää silti.
Kakkupohjaan:
4 suurehkoa porkkanaa
4 kananmunaa
3 dl sokeria
1,5 tl ruokasoodaa
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl (tai maun mukaan) kanelia
ripaus suolaa
1,5 dl oliiviöljyä (toki muukin ruokaöljy käy)
3 dl vehnäjauhoja
Kuorrutukseen
1 rasia (200 g) maustamatonta Philadelphiaa (tai vastaavaa tuorejuustoa)
1 purkki (200 g) Valion sitruunamaustettua ruuanlaittorahkaa
noin 2 rkl sitruunamehua
noin 1,5 dl tomusokeria
Raasta porkkanat raastimen pienimmillä rei'illä. Laita uuni kuumenemaan noin 175 asteeseen (meillä on kiertoilmauuni, kiertoilmattomammalla voi lämpöä vähän lisätä). Voitele ja mielellään myös korppujauhota tasapohjainen kakkuvuoka tai esimerkiksi iso piirakkavuoka.
Vatkaa kananmunat ja sokeri. Lisää joukkoon mausteet, ruokasooda ja leivinjauhe sekä öljy yhä vatkaten. Lopuksi vaihda vatkain puuhaarukkaan ja sekoita vehjänjauho ja porkkanaraaste varovasti joukkoon. Kaada taikina uunivuokaan ja tyrkkää uuniin n. 45 minuutiksi.
Nosta valmis kakku ikkunalaudalle jäähtymään ja kippaa pois vuoasta vasta kunnolla jäähtyneenä.
Sekoita puuhaarukalla tuorejuusto, rahka, sitruunamehu ja tomusokeri. Kuorrutuksesta tulee paksumpaa jos lisäät tomusokerin määrää, mutta kannattaa maistaa ettei tule äkkimakeaa. Levitä kuorrutus jäähtyneen kakkupohjan päälle.

9. tammikuuta 2009
Äidin suklainen rahkakakku
Pohja
125 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1 dl kermaa tai maitoa
Täyte:
2 tlk maitorahkaa
4 dl kermaa
2 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
puolikkaan sitruunan mehu
Voitele ja jauhota täytekakkuvuoka.
Sekoita kuivat mausteet keskenään.
Vaahdota voi ja sokeri, vatkaa munat yksitellen mukaan.
Lisää vuorotellen mausteseosta ja kermaa/maitoa.
Kaada taikina vuokaan, paista 180 asteessa 45-60 min.
Halkaise ja täytä, käytä täytettä myös kuorruttamiseen.

8. tammikuuta 2009
A very chocolate cake
1. Cake layer:
200 g butter
3 dl sugar
3 eggs
1.5 dl strong coffee
1.5 dl heavy cream
4.5 dl flour
1.5 dl cocoa powder (that's real cocoa powder, not some drink mix, heathens!)
3 teaspoons baking powder
Melt butter, add sugar, add eggs one by one. Add baking powder to the flour and mix everything together. Bake at 175 C for 40-50 min until you can prick it with something sharp and it comes out dry.
2. Brownie layer:
150g butter
3 dl sugar
2 eggs
1 dl cocoa (again, the real thing)
1 dl flour
200 C, 20 minutes. Don't test with anything sharp, it's not supposed to be dry inside.
3. Frosting:
6 dl sour cream
5 dl sugar
1 dl cocoa
20-30 ml butter
Boil for 5-7 minutes, stirring all the time.
Let everything cool. Cut the cake layer in three and the brownie layer in two. Cake layer should be moistened with some liquid (I use cream and coffee liqueur). Brownie layer should be moist all by itself. Put the layers together (cake-brownie-cake-brownie-cake), with some of the frosting between them. The rest of the frosting goes on top.
The credits for various parts of this recipe go to Kristiina, Seanna and my aunt Rimma.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)