Näytetään tekstit, joissa on tunniste helppo arkiruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste helppo arkiruoka. Näytä kaikki tekstit

11. toukokuuta 2023

Vihreä pasta

Nyt kun oikein hyvä (ja myös jälkikasvulle maistuva) nopea vegaaninen vihreä pasta on toistettu onnistuneesti, yritän kirjoitella reseptin muistiin.

Keittiötyövälinepuolella tähän tarvitaan blenderi, tai esim. meillä monitoimisauvasekoittimen iso kulho. 

Kokkaaminen kestää noin sen aikaa kun pasta kiehuu, ja pilkkomiset voi jättää blenderille.


1 paketti (500 g) farfallepastaa tai mitä nyt sattuu kaapissa olemaan

Iso kattila ja reilulla kädellä suolattua keitinvettä

    * huom, keitinvettä otetaan jossain vaiheessa kypsennystä noin 2 dl kastikkeen jatkoksi


Cashewpähkinöitä, noin 80-100 g pussi

Tuoretta basilikaa, muutama kourallinen, ehkä puoli ruukkua

Lehtikaalia (ekaan satsiin meni ruukku kaupan babylehtikaalia, toiseen suurin piirtein puolet 200 g:n lehtikaalipussista)

Puolikkaan sitruunan mehu (voi laittaa enemmänkin, maun mukaan)

2-3 reilua ruokalusikallista ravintohiivahiutaleita 

    * Ravintohiivan voi myös jättää pois, tai jos ei tarvitse vegaanista niin voi korvata sopivalla määrällä parmesanraastetta

1 avokado

Oliiviöljyä, reilu loraus  

1-2 valkosipulinkynttä

Mustapippurirouhetta, maun mukaan

Mietoa chilijauhetta, ripaus

Suolaa


Laita vesi kiehumaan. Kun vesi kiehuu, laita joukkoon reilusti suolaa. Meillä siihen pariin litraan vettä menee varmaan pari ruokalusikallista, en ole tarkemmin mittaillut. Laita pasta tulemaan.

Pistä kaikki kastikkeen ainekset suolaa lukuunottamatta blenderiin ja surauta tahnaksi. Jos käytät pussissa olevaa lehtikaalia jossa on paksut lehtiruodit, revi lehtiosat blenderiin ja pistä ruodit pois, babylehtikaalin voi vaan surutta leikellä saksilla sekaan. Valkosipulista huomaa, että kastiketta ei kypsennetä eli maku voi olla vähän ärhäkkä jos ei ole tottunut ruokiin, jossa on raakaa valkosipulia ja yksikin kynsi riittää pitkälle. Tässä vaiheessa kastike on lähinnä tahna.

Kun pasta on lähes kypsää, ota pari desiä keitinvettä blenderiin ja surauta kastike vähän vähemmän paksuksi tahnaksi. Mausta, lisää tarvittaessa suolaa.

Valuta kypsä pasta. Kaavi kastike pastan joukkoon ja sekoita.

29. huhtikuuta 2017

Paras uunimunakas

10 kananmunaa
2 dl kermaa tai maitoa
1 paprika
1 isohko porkkana
300 g halloumia

Raasta (kuorittu) porkkana hienoksi ja halloumi karkeaksi raasteeksi. Pilko paprika pieneksi.
Sekoita kananmunat ja neste tasaiseksi seokseksi, lisää siihen kaikki muu. Kaada uunivuokaan.
Paista 200 asteessa 35-40 minuuttia.

6. marraskuuta 2015

Tofu-kookosramen

Oikeesti siis tofu-nuudeli-keitto mut ramen kuulostaa hienomalta :) Alnperin tämän Jalotofureseptin innoittama (kerran luin ja ulkomuistista sovelsin kun kävin kaupassa ja piti käyttää vihanneksia pois jääkaapista eli aika paljon yksinkertaistettu)

2 annosta

Tofun marinadi:
Makeaa soijaa
loraus mietoa sesami öljyä
loraus limen mehua (tähän toimii ihan valmis pullostakin)
1 valkispulin kynsi

Kaada pienen pakasterasian pohjalle sentti soijaa ja muut nesteet ja viipaloi valkosipuli sekaan. Purista talousperin kanssa enimmät nesteet pois ja  laita tofu parina palana marinaadiin ja lusikoi sen päällekin marinadia. Anna marinoitua huoneenlämmössä vähintään 30 min tai jääkaapissa vähintään puoli päivää ja nosta huoneen lämpöön vikaksi 30 minuutiksi. Kääntele tofua välillä marinadissa.

Ramen:
2/3 paketti jalotofua 
1 porkkana
1 punaspuli
4 tomaattia
6 pientö herkkusientä
1 1/2 kuiva annosta nuudeleita
Pieni tölkki kookosmaitoa n 2 dl
Loraus limen mehua
reilu 1tl samba olekia (tai jos tykkää tulisemmasta niin enemmänkin)
reilu rkl kanafondia
loraus makeaa soijaa (maun mukaan antamaan suolaa)
loraus mietoa ruokaöljyä esim rypsi paistamiseen
vettä
1 valkosipulinkynsi
1 tlk pieneksi silputtua inkivääriä

Viipaloi porkkana, sienet ja valkosipuli, pilko sipuli ja tomaatit. Kuutioi tofu.

Paista kasarissa tai korkeareunaisessa paistinpannussa valkosipulia, sieniä, porkkanoita ja sipulia hetki ja samalla laita vettä kiehumaan vedenkeittimeen. Paista kasviksia kunnes sienet ja sipuli vähän ruskistuvat. Lisää kasarin pohjalle vettä pari senttiä ja mausta kanafondilla, inkiväärillä, sambaolekilla ja limen mehulla ja lorauksella soijaa. Lisää sekaan nuudelit, kookosmaito, tomaatit ja tofu. Lisää soijaa sen verran että keiton suolaisuus on hyvä. Keitä nuudeleita 4 minuuttia tai mikä nyt on niiden suositusaika.


31. toukokuuta 2014

Nopea sitruunaspagetti

Tein vahingossa ihan hyvää sitruunaspagettia. Tämä maistui lapsille ihan arkilounasruokana, mutta voisi sopia myös pienempänä alkuruoka-annoksena italialaisella aterialla. Annoksesta syö noin 6 pieniruokaista tai 4 nälkäisempää, pienenä alkuruokana riittäisi hyvin useammallekin.

noin 450 g spagettia, keittämiseen vettä, oliiviöljyä, suolaa

2 dl (ruoka)kermaa
noin 50-60 g voita tai esim. oivariinia
1 iso sitruuna
pussi (75-100 g) parmesanraastetta
mustapippuria

Laita pastavesi kiehumaan.

Pese sitruuna ja raasta kuori. Purista sitruunasta mehu (isosta sitruunasta suurin piirtein desi tai ehkä vähän alle).

Laita kiehuvaan pastaveteen teelusikallinen suolaa, spagetit ja reilu loraus oliiviöljyä.

Kaada kerma kasariin hellalle. Pudota voi joukkoon ja sekoittele, kunnes voi on sulanut. Sekoita joukkoon sitruunankuoriraaste ja sitruunamehu. Kun pasta on melkein valmista, sekoita joukkoon suurin osa parmesanraasteesta sekä mustapippuria maun mukaan. Ota kastike levyltä.

Valuta pasta hyvin. Sekoita kastike pastaan ja ripottele päälle loppu parmesanraaste.

18. syyskuuta 2013

Halloumipaprikat

Tällainen osui silmiin jostakin ja osoittautui todella kivaksi. Annos on tässä iso ja riittää kahden isonälkäisen ihmisen koko päivälliseksi sekä vielä hiukopalaksi seuraavalle päivälle. Sopii puolittaa oman tarpeen mukaan :).

4-5 isoa paprikaa
500 g halloumi-juustoa

Kastikkeeseen:
6 rkl sitruunamehua
6 rkl oliiviöljyä
2-3 valkosipulinkynttä
2 punaista chilipalkoa
4 rkl pinjansiemeniä


Puolita paprikat ja laita 200-asteiseen uuniin noin 15 minuutiksi pehmenemään. Leikkaa halloumi paksuiksi siivuiksi/kimpaleiksi ja laita yksi kuhunkin paprikanpuolikkaaseen, kun tulevat uunista. Laita sitten koko höskä takaisin uuniin vielä n. 15 minuutiksi, eli kunnes halloumi alkaa sopivasti ruskistua.

Paahda pinjansiemeniä pannulla hetki. Hienonna chili ja valkosipuli (itse hienonnan ihan koneella, koska tässä ei ole palaset kivoja). Sekoita kaikki kastikeainekset keskenään ja lusikoi uunista tulleiden halloumipaprikoiden päälle. Nauti!

8. syyskuuta 2013

Pekoni-kanttarelli-papupannu

Miten tehdään hyvää ruokaa? Otetaan terveyslehden resepti ja lisätään pekonia.

paketti pekonia
100 g tuoreita kanttarelleja
200 g vihreitä papuja
puolikas yksikyntinen valkosipuli
mustapippuria
tuoretta korianteria
tuoretta persiljaa

Silppua pekoni ja paista sitä pannulla kunnes rasvaa irtoaa. Paloittele sienet ja viipaloi valkosipuli, kuullota niitä hetki pekonin kanssa pannulla. Lisää pavut, mustapippuri ja yrtit silppuna. Hauduta noin 15 minuuttia.


17. elokuuta 2013

Kesäkurpitsajauhelihakastike

1/2 kesäkurpitsa
3 valkosipulinkynttä
ruokaöljyä

400 g  naudan jauhelihaa
8 basilikanlehteä
1 rkl soijakastiketta
purkki tomaattimurskaa
2 dl ruokakermaa

Kuutioi kesäkurpitsa ja murskaa valkosipuli. Paista ne ja jauheliha paistinpannussa ruokaöljyssä. Kun jauheliha on ruskistunut, lisää tomaattimurska, soijakastike ja basilika. Hauduta noin 10 minuuttia. Lisää kerma, hauduta 10 minuuttia lisää.

25. helmikuuta 2013

Silakkalaatikko

300 g (noin 10 kpl) silakkafileitä
8 perunaa
1,5 dl Mustapekka-ruokakermaa (Valio)
juustoraastetta
ruokaöljyä voitelemiseen

Kuori ja viipaloi perunat. Voitele uunivuoka. Laita vuuan pohjalle puolet perunoista, sitten silakkafileet, ja loput perunat. Kaada päälle ruokakermaa. Peittele juustoraasteella. Paista 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Jos juusto yrittää ruskistua liikaa, peitä kannella tai foliolla paistamisen loppuajaksi.

3. helmikuuta 2013

Jauhelihapiirakka

Piirakkavuokaan - tuplaa määrät uunivuokaa varten.

Pohja:

125 g pehmeää voita tai leivinmargariinia
3 dl vehnäjauhoja
pari ruokalusikallista vettä

Täyte:

400 g jauhelihaa
1 paprika
1 sipuli
valkosipulia
2 tl väkevää sinappia
mustapippuria
aromisuolaa

Päälle:

200 g ruohosipulituorejuustoa
0,5 dl maitoa
1 kananmuna
2 dl juustoraastetta


Nypi rasva ja jauhot taikinaksi, lisää vähäsen vettä niin että taikina on sopivan kiinteää. Levitä piirakkavuokaan.

Suikaloi paprika ja hienonna sipuli. Paista jauheliha ja kasvikset. Lisää mausteet, aromisuolaa saa laittaa runsaalla kädellä. Levitä pohjan päälle.

Sekoita tuorejuusto, maito, muna ja puolet juustoraasteesta. Levitä piirakan päälle. Ripottele lopuksi päälle loput juustoraasteesta.

Paista 200 C n. 30 min.

14. tammikuuta 2013

Porsaankyljyksiä sinappikastikkeessa

4 porsaankyljystä
1 rkl rakuunaa
2 rkl Old Bay -mausteseosta
100 g tuorejuustoa
3/4 dl sinappia (väkevää Turun Sinappia)
3 rkl siirappia
1 rkl punaviinietikkaa
0,5 l vettä
suolaa
oliiviöljyä

Sekoita rakuuna ja Old Bay. Tee kyljysten reunoihin viiltoja jotteivät ne mene haudutettaessa kippuraan. Hiero mausteita reippaalla kädellä kyljysten pintaan. Sekoita kulhossa tuorejuusto, sinappi, siirappi, punaviinietikka ja vesi. Ruskista kyljykset korkealaitaisessa paistinpannussa oliiviöljyssä. Laita kaikki kyljykset pannuun ja kaada kastike päälle. Peitä kannella. Hauduta pienellä lämmöllä n. 45 minuuttia. Maista, lisää tarvittaessa rakuuna/Old Bay -seosta ja/tai suolaa.

En tiedä saako Old Bayta nykyään Suomesta. Ennen ei ainakaan helposti saanut, itselläni on diileri jenkeissä. Wikipedian mukaan "The seasoning mix includes mustard, paprika, celery seed, bay leaf, both black and red pepper, cinnamon, cloves, allspice, nutmeg, cardamom, salt, and ginger."

11. tammikuuta 2013

Laiskan punajuuripasta

pastaa
etikkapunajuuria (valmiiksi kuutioina tai lohkoina)
maustamatonta tuorejuustoa
suolaa
mustapippuria
kuivattuja suppilovahveroita jauheena

Keitä pasta. Valuta. Sekoita pastaan tuorejuustoa ja punajuurilohkoja. Mausta suolalla, pippurilla ja sienijauheella. Kuumenna sekoitellen.

Jos sienijauhetta ei ole, se on kovin ikävää, mutta kyllä tätä varmaan ilmankin syö. (Laiska saa sienijauhon tietysti äidiltään, eikä suinkaan mene itse sienimetsään.)

4. joulukuuta 2012

Puuroleipäset

3 dl pikakaurahiutaleita
1 dl porkkanaraastetta
2 dl omenamehua
1/2 tl ruokasoodaa
1 rkl öljyä

Sekoita kaikki aineet keskenään. Jaa taikina lusikalla 9 osaan ja muotoile niistä litteitä rieskoja uunipellille leivinpaperille. Paista 250 asteessa 10 minuuttia.

Ohje saatu kaverilta, alkuperäisessä oli raastettua omenaa porkkanan sijaan.

24. marraskuuta 2012

Pasta diavola

Helppo tulinen peruspastakastike. Mitat yhdelle.
  • kolme siivua pekonia tai etusormen mittainen pätkä (Lidlin) chorizo-makkaraa.
  • vajaa desi kermaa
  • chiliä ja valkosipulia öljyssä (esim Vii Voanista) tai
    savustettua paprikaa (La Chinata Stockan herkusta) tai
    muuta tulista
Pilko pekoni tai makkara pieneksi. Heitä paistinpannulle tai kattilaan ja paistele kunnes näyttää kypsältä. Lisää kerma ja sopiva määrä chiliä (itse pistän haarukan chiliöljypurkkiin ja otan reippaasti), chorizolle vähemmän tai ei laisinkaan kuin pekonille. Keittele vähän kasaan, vähennä lämpöä ja laita pastavesi tulelle. Jos kastike pääsee kiehumaan liian kuivaksi, lirauta joukkoon vähän vettä ja sekoita.

Pastaksi sopii tagliatelle, toki muutkin pastat ja päälle voi tietenkin raastaa parmesania. Seuraksi sopii tuore leipä. Jos ei halua tulista versiota, voi ostaa Lidlistä pakastettuja lampaanpihvejä yrttimarinadissa ja pilkkoa sellaisen pieniksi. Kasvissyöjäystävällisen version saa kaatamalla kerman kattilaan ja murentamalla sekaan Mustapekka-juuston; mikä olisikaan helpompi tapa tehdä hyvin pippuroitu kermainen juustokastike pastalle.

Tämän reseptin tausta on kesän melontaretkissä, kerma säilyy  yllättävän hyvin, pekoni ja vakuumissa oleva pakastepihvi säilyvät pari päivää ja parmesan ja chorizo vielä pidempään. Luonnossa liikuttaessa  helppo ja nopea ruoka on hyvä idea eikä kaloreita tarvitse pelätä. Retkeilykauppjen kalliisiin pakastekuiviksiin verrattuna tämä ruoka on verrattomasti parempaa ja mieltä nostattavampaa. Pakkaussyistä käytän tagliatellen sijaan spagettia. Raketti-tagliatelle ei liene tuotemerkki, mutta sellaisia ne pääskysenpesät ovat kun ne on pari kertaa ahdettu kajakin kannen alle.

Pasta diavola maistuu parhaimmalta kun vieressä on henkilö, joka lusikoi foliopussista kerran syödyn näköistä, kymmenen euron hintaista, mautonta, pakastekuivattua  "lisää vain vesi"-ateriaansa. Nautinnon kruunaa pala aitoa parmesan-juustoa ja pieni retkiraastin.

19. marraskuuta 2012

Sienimakaronilaatikko

suppilovahveroita, pakasterasiallinen omassa liemessään pakastettuja tai noin kaksinkertainen määrä tuoreita
1 sipuli
2,5 dl porkkanaraastetta
1 rkl voita
2 tl raastettua inkivääriä
mustapippuria
suolaa
300-400 g makaronia
5 dl maitoa
3 kananmunaa
1 rkl raastettua valkosipulia
ruokaöljyä
pussillinen juustoraastetta

Keitä makaroni pakkauksen ohjeen mukaan. Raasta porkkana, inkivääri ja valkosipuli (voit käyttää myös maustetahnapurkista valmiiksi muussattuja mausteita ja ottaa pakastimesta äidin raastamia porkkanoita, jos olet laiska ja äitisi ei ole). Pilko sipuli. Sulata voi pannussa, kuullota sipulia hetki. Lisää suppilovahverot ja porkkanaraaste sekä inkivääriä, mustapippuria ja suolaa. Paista kunnes sienistä irronnut neste on lähes haihtunut mutta mössö on vielä mehevää. Sekoita maitoon kananmunat ja valkosipuli. Voitele uunivuoka öljyllä. Sekoita siinä keitetty makaroni, sieniporkkanamössö, munamaito ja 2/3 juustoraasteesta. Ripottele loppu juustoraaste päälle. Paista 200-asteisessa uunissa 40 minuuttia. Anna vetäytyä noin 10 minuuttia ennen syömistä.

1. lokakuuta 2012

Paven Radioaktiivinen Juustoperunavuoka

perunaa
juustoa
ruokakermaa (mustapekka)
(pippuria)

Kuori perunoita ja viipaloi ne puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Ota laakea vuoka ja lado viipaleita kerrokseksi pohjalle. Päälle kerros juustoviipaleita. Sen päälle toinen kerros perunaa ja sitten taas juustoa. Toista tätä kaavaa niin kauan kuin perunaa tai vuoan reunaa riittää. Lopuksi kaada päälle tuhdisti ruokakermaa (käytän itse valion mustapekka-maustettua ruokakermaa) niin että se valuu perunoiden rakoihin ja peittele koko hoito juustoviipaleilla. Minä ripottelen sen päälle vielä pippuria, mutta se on makuasia.

Koko hoito mikroon ja täydellä teholla 25-30 minuuttia, niin että perunaviipaleet ovat syötävän pehmeitä ja päällä on rapea, osittain ruskittunut juustokuori. Varoitus, ruoka säilyttää lämpönsä hyvin. Toisaalta se on myös hyvin uudelleen lämmitettävää. Toimii myös lantulla.

28. syyskuuta 2012

Burgerin Olutjuustokaali

Kaalia
soijakastiketta
ruokaöljyä
juustoraastetta
Olutta (lageria, muita testaillaan myös)

Silppua kaali ja laita verrattain pieneen ja syvään vuokaan. Kaada päälle loraus soijakastiketta ja loraus ruokaöljyä. Päällystä juustoraasteella. Valele oluella niin että kaali ovat kunnolla nesteessä, mutta pinta ei nouse juuston tasalle. Tee lopuksi juuston päälle ristikkokuvio juoksevalla hunajalla. Sitten vuoka mikroon ja täydellä teholla 20 minuuttia niin että kaali on pehmeää ja aromikasta. Tarjoiltaessa käytä salaattihaarukoita kaalin nostamiseen liemestä.

Sopii erinomaisesti rasvaisen possunlihan kanssa.

1. heinäkuuta 2012

Kesäinen siskonmakkakeitto

Teen yleensä tätä vain kesällä kun kaikki kasvikset ovat niin ihanan tuoreita.

n. 300g uusia perunoita
n. 300g uusia porkkanoita
n. 300g kukkakaalia
nippu kevätsupuleita
(optional 150g vihreitä papuja)
n 100g koskenlaskija perinteistä
6-10 maustepppuria
1tl suolaa

Pilko perunat ja porkkana kattilaan ja kaada mukaan vettä sen verran että reippaasti peittyvät ja laita keittymään. Kun vesi alkaa kiehua lisää pippurit ja suola mukaan. Perunoiden ja porkkanoiden kiehuessa pilko kukkakaali ja kevätsipulien valkoiset osat. Kun perunat ja porkkanat ovat puolikypsiä (tökkää tikulla perunanpalaa ja jos se on jo vähän pehmentynyt niin se on puolikypsä) lisää kukkakaalit ja sipulien valkoiset osat ja vihreät pavut keittoon. Jos tarvitsee, lisää vettä sen verran että kasvikset edelleen peittyvät vedestä. Silppua sipulien varret kulhoon erilleen.  Lisää siskonmakkarat kun perunat ovat kypsiä, lisää koskenlaskijajuusto. Maista lientä ja lisää tarvittaessa suolaa maun mukaan. Keitto on valmista kun koskenlaskija on sulanut joukkoon.

Tarjoa sipulinvarsien silpun kanssa.


7. maaliskuuta 2012

Laiskan kokin lohta bearnaiskastikkeessa

Koska Killeri valitti et tää ei ole täällä, niin yleisön pyynnöstä :)

n 400g lohta tai kirjolohta
Purkki valmista chilibearnais kastiketta (tuore sellaista kaupan kylmätiskistä, ei pussi kamaa)
Optionaalisesti: Pussi pakastevihanneksia esim Teksasin vihannekset (voi tehdä ilmankin mut tälleen lisuke valmistuu kätevästi samassa)
Ripaus suolaa ja valkopippuria

Laita pakastevihannekset uunivuokan pohjalle. Laita kala nahkapuoli alaspäin vihannesten päälle. Ripota vähän kalanpäälle suolaa ja valkopippuria. Kaada kastike kalan ympärille ja päälle, mutta jätä kalan palan korkeinkohta näkyviin. Paista uunissa 200C n. 30 min. Jos kalanpala on kovin paksu ja käytät pakastevihanneksia saatat joutua paistamaan hetken pidempäänkin ja jos on ohut kalanpala ja et käytä pakastevihanneksia hetken lyhyempikin aika voi riittää.

Lohen voi vaihtaa myös johonkin valkolihaiseen kalaan. Chilibearnaiskastikkeen sijaan voi käyttää Bearnaiskastiketta tai Hollandais kastiketta

18. marraskuuta 2011

Droidyn helppo thaikaalicurry

400 g kalkkunaa tai jotain muuta lihaa suikaleina
3 ruokalusikallista punaista currytahnaa
1 ruokalusikallinen inkivääritahnaa
chilikastiketta maun mukaan
chilejä maun mukaan
1 tölkki maissia
1 tölkki ananaspaloja/murskaa liemineen
suikaloitua kaalia
kourallinen tai pari cashewpähkinöitä
1 tölkki kookosmaitoa

Paista liha. Pienennä levyn lämpöä. Lisää mausteet ja sekoita. Lisää kasvikset ja sekoita. Lisää kookosmaito, sekoita ja jätä hautumaan. Vaikka puoli tuntia (vähemmän jättää kaalin rapsakaksi, jos siitä tykkää.) Kaalin kanssa varovasti, näyttää leikkuulaudalla jostain syystä paljon vähemmältä kuin wokissa tmv.

Lisukkeeksi vaikka riisiä (jos tekee samassa astiassa, kannattaa lisätä vähän vettä, ja riisi laitetaan haudutusvaiheen alussa sekaan) tai nuudeleita (murskaa kuivanuudelit sekaan 10 min ennen syömistä).

12. marraskuuta 2011

Kaikkein helpoin kanapasta

700 g hunajamarinoituja broilerisuikaleita (ei tule yhtä hyvää marinoimattomilla, vaikka ne onkin Hienompaa ruokaa)
500 g täysjyväpastaa
5 dl (kuohu)kermaa
loraus maitoa
sitruunapippuria

Paista kana ja keitä pasta, laita laakeaan uunivuokaan, mausta ja sekoita. Kaada päälle kerma ja reilu loraus maitoa. Paista 200-asteisessa uunissa 45 min - tunti, kunnes missään kohtaa ei enää lilli nestettä. Nam!