Näytetään tekstit, joissa on tunniste keitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keitto. Näytä kaikki tekstit

6. tammikuuta 2016

Pakkaspäivän linssikeitto

Itelle muistiin kun randomkeitosta tuli yllättävän hyvää.

2 dl vihreitä linssejä
5 dl kasvislientä
ruokaöljyä
2 sellerinvartta
1 pieni sipuli
2 valkosipulin kynttä
pieni pala kuivattua punaista chiliä
1 porkkana
hyppysellinen suolaa
1 rkl yrttivalkoviinietikkaa
2 tl sokeria
1 prk kookosmaitoa
2 tl inkivääritahnaa

Laita linssit kiehumaan kasvisliemeen.

Pilko selleri, sipuli ja valkosipuli pieniksi. Hienonna chili. Laita paistumaan ruokaöljyyn pannulle. Raasta sekaan porkkana. Paista n. 5 minuuttia. Lisää etikka, suola ja sokeri, jatka paistamista n. 10 minuuttia.

Kippaa kasvikset pannulta linssien sekaan, lisää kookosmaito ja inkivääri. Anna kiehua puolisen tuntia (kunnes linssit ovat kypsiä).

(Jos käytät tuoretta inkivääriä, lisää se raasteena kasvisten sekaan heti aluksi. Meillä ei juuri ikinä ole tuoretta inkivääriä, koska inkivääritahna on nerokas keksintö.)

13. joulukuuta 2015

Flunssaisen perheen broilerikeitto






Kun jenkkikontekstissa chicken soup on aina se, mitä tarjotaan sairaille, niin tämä vaikutti hyvältä idealta perheen potiessa flunssaa.

Tästä tulee iso kattilallinen, mutta määriä voi tietysti säätää perhekoon mukaan.

1 pkt (300-450 g) broilerin fileesuikaleita, maustamattomia
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 pientä porkkanaa
1 pieni pussi pakasteherneitä
1 pieni pussi pakastemaissia
harissaa
curryjauhetta
1,5 - 2 l kanalientä (tässä kuutioista, 1 kuutio / 5 dl kuumaa vettä)
1 iso tölkki kookosmaitoa
1 rkl maizenaa
noin 2 dl kuviomakaroneja
voita tai öljyä

Pilko sipulit ja valkosipulit pieniksi. Kuori porkkanat ja viipaloi ihan ohuiksi kolikoiksi.

Lämmitä reilusti voita tai voi-öljyseosta ison kattilan pohjalla. Dumppaa joukkoon sipulit, valkosipulit ja porkkananpalat, kääntele öljyssä muutama minuutti. Porkkanatkin saavat tässä alkaa jo vähän kypsyä. Koita olla polttamatta sipuleita. Lisää joukkoon broilerinsuikaleet ja paista kunnes ovat melkein kypsiä. Tässä vaiheessa vois myös maustaa seosta maun mukaan harissalla tai muulla chilitahnalla sekä curryjauheella.

Kaada joukkoon kanaliemi ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää tässä vaiheessa kuviomakaronit ja keittele, kunnes makaronit ovat vielä hippusen raakoja. Lisää sitten pakasteherneet ja maissit ja anna jatkaa kiehumista.

Kaada pieni osa kookosmaidosta erilliseen kippoon ja sekoita maizena joukkoon. Valuta kapeana nauhana kiehuvaan keittoon. Lisää loput kookosmaidot hiljalleen. Anna vielä kiehahtaa.

Tarvittaessa keiton voi jättää kannen alle viilenevälle levylle hautumaan, mutta makaronit tietysti kärsivät tästä. Itse en antanut tämän häiritä, vaan jatkoin keittoa seuraavana päivänä pienellä tilkalla suurustetta ja puolella litralla kanalientä.

6. marraskuuta 2015

Tofu-kookosramen

Oikeesti siis tofu-nuudeli-keitto mut ramen kuulostaa hienomalta :) Alnperin tämän Jalotofureseptin innoittama (kerran luin ja ulkomuistista sovelsin kun kävin kaupassa ja piti käyttää vihanneksia pois jääkaapista eli aika paljon yksinkertaistettu)

2 annosta

Tofun marinadi:
Makeaa soijaa
loraus mietoa sesami öljyä
loraus limen mehua (tähän toimii ihan valmis pullostakin)
1 valkispulin kynsi

Kaada pienen pakasterasian pohjalle sentti soijaa ja muut nesteet ja viipaloi valkosipuli sekaan. Purista talousperin kanssa enimmät nesteet pois ja  laita tofu parina palana marinaadiin ja lusikoi sen päällekin marinadia. Anna marinoitua huoneenlämmössä vähintään 30 min tai jääkaapissa vähintään puoli päivää ja nosta huoneen lämpöön vikaksi 30 minuutiksi. Kääntele tofua välillä marinadissa.

Ramen:
2/3 paketti jalotofua 
1 porkkana
1 punaspuli
4 tomaattia
6 pientö herkkusientä
1 1/2 kuiva annosta nuudeleita
Pieni tölkki kookosmaitoa n 2 dl
Loraus limen mehua
reilu 1tl samba olekia (tai jos tykkää tulisemmasta niin enemmänkin)
reilu rkl kanafondia
loraus makeaa soijaa (maun mukaan antamaan suolaa)
loraus mietoa ruokaöljyä esim rypsi paistamiseen
vettä
1 valkosipulinkynsi
1 tlk pieneksi silputtua inkivääriä

Viipaloi porkkana, sienet ja valkosipuli, pilko sipuli ja tomaatit. Kuutioi tofu.

Paista kasarissa tai korkeareunaisessa paistinpannussa valkosipulia, sieniä, porkkanoita ja sipulia hetki ja samalla laita vettä kiehumaan vedenkeittimeen. Paista kasviksia kunnes sienet ja sipuli vähän ruskistuvat. Lisää kasarin pohjalle vettä pari senttiä ja mausta kanafondilla, inkiväärillä, sambaolekilla ja limen mehulla ja lorauksella soijaa. Lisää sekaan nuudelit, kookosmaito, tomaatit ja tofu. Lisää soijaa sen verran että keiton suolaisuus on hyvä. Keitä nuudeleita 4 minuuttia tai mikä nyt on niiden suositusaika.


31. elokuuta 2014

Kermainen kesäkurpitsasosekeitto

Äiti toi oman kasvimaan kesäkurpitsoja, joille toki piti keksiä käyttöä.

2 keskikokoista kesäkurpitsaa (yhteensä n. 1 kg)
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
mustapippuria
vähän voita ja oliiviöljyä paistamiseen
noin 1 l vettä
2 kanaliemikuutiota (tai kasvisliemikuutiota jos haluaa kasvissyöjäversion)
1 paketti (250 g) voimakasta Koskenlaskija-juustoa
2 dl kuohukermaa

Kuori kesäkurpitsat ja kuutioi ne. Silppua sipuli ja paloittele valkosipuli. Laita vesi kiehumaan suureen kattilaan.

Kuumenna paistinpannulla noin ruokalusikallinen voita ja noin ruokalusikallinen öljyä. Kuullota paloitellut kasvikset kevyesti ja mausta samalla mustapippurilla.

Kaada kuullotetut kasvikset kuumaan veteen. Lisää joukkoon liemikuutiot. Keitä, kunnes kasvikset ovat kypsiä (noin 10-15 minuuttia).

Kuutioi Koskenlaskija-juusto ja sekoita kasvisten ja liemen joukkoon. Soseuta seos sauvasekoittimella. Lisää joukkoon samalla kuohukerma.

Tarjoa tuoreen leivän kanssa. Hienoksi silputtu tuore korianteri maistuu hyvältä keiton päälle ripoteltuna.

28. kesäkuuta 2013

Kylmä avokadokeitto

Jatkan hellepäivän ruokien linjalla. Tästä tulee muutama pieni alkuruokakeittoannos tai pari-kolme kunnollista reilua keittokulhollista. Keiton jäähdyttäminen kestää aika pitkään, joten tämä ruoka kannattaa tehdä vaikka edellisenä iltana valmiiksi jääkaappiin.

2-3 avokadoa (2 isoa tai 3 pienempää)
7 dl vettä
1-2 kasvisliemikuutiota tai kasvisfondia maun mukaan
1-2 dl kuohukermaa
1 rkl maissijauhoa
suolaa tai yrttisuolaa
2 rkl sitruunamehua
vajaa maustemitta valkopippuria

Laita joku sopivan kokoinen astia, esim. iso kannellinen kulho, valmiiksi jääkaappiin tai pakastimeen jäähtymään.

Koverra avokadot ja soseuta hedelmäliha haarukalla mahdollisimman tasaiseksi. Sekoita maissijauhot ja kerma.

Kiehauta vesi. Lisää liemikuutio tai fondi sekä avokadosose ja kerma-maissijauhoseos. Kiehauta ja vatkaa tasaiseksi. Lisää sitruunamehu ja mausteet. Hauduta pari minuuttia. Tarvittaessa surauta keitto vielä tasaiseksi sauvasekoittimella.

Kaada keitto kuumasta kattilasta valmiiksi viilennettyyn astiaan ja suoraan jääkaappiin. Tarjoile kylmänä.

Keiton voi tarjoilla myös kuumana; laita päälle vähän ranskankermaa mausteeksi ja koristeeksi.

1. heinäkuuta 2012

Kesäinen siskonmakkakeitto

Teen yleensä tätä vain kesällä kun kaikki kasvikset ovat niin ihanan tuoreita.

n. 300g uusia perunoita
n. 300g uusia porkkanoita
n. 300g kukkakaalia
nippu kevätsupuleita
(optional 150g vihreitä papuja)
n 100g koskenlaskija perinteistä
6-10 maustepppuria
1tl suolaa

Pilko perunat ja porkkana kattilaan ja kaada mukaan vettä sen verran että reippaasti peittyvät ja laita keittymään. Kun vesi alkaa kiehua lisää pippurit ja suola mukaan. Perunoiden ja porkkanoiden kiehuessa pilko kukkakaali ja kevätsipulien valkoiset osat. Kun perunat ja porkkanat ovat puolikypsiä (tökkää tikulla perunanpalaa ja jos se on jo vähän pehmentynyt niin se on puolikypsä) lisää kukkakaalit ja sipulien valkoiset osat ja vihreät pavut keittoon. Jos tarvitsee, lisää vettä sen verran että kasvikset edelleen peittyvät vedestä. Silppua sipulien varret kulhoon erilleen.  Lisää siskonmakkarat kun perunat ovat kypsiä, lisää koskenlaskijajuusto. Maista lientä ja lisää tarvittaessa suolaa maun mukaan. Keitto on valmista kun koskenlaskija on sulanut joukkoon.

Tarjoa sipulinvarsien silpun kanssa.


29. tammikuuta 2011

Chilikeitto

200g jauhelihaa
1-2 sipulia
2 paprikaa
2 valkosipulia
1 tlk tomaattimurskaa
1 rkl punaviinietikkaa
5 dl lihalientä
2 rkl tomaattipyretä
1 tlk mustia papuja
chiliä
jeeraa
suolaa
pippuria

päälle tuoretta korianteria ja juustoraastetta

Kannattaa varata syvä paistinpannu ja tehdä koko hoito siinä.

Ruskistetaan jauheliha tarpeellisella määrällä rasvaa. Päälle pilkottu sipuli, valkosipuli ja paprika. Paistetaan kunnes kasvikset alkavat olla pehmeitä. Lisätään tomaattimurska ilman tölkissä olevaa mehua, joka säästetään. Paistetaan lisää kohtuullisella lämmöllä.

Sekoitetaan etikka mukaan ja perään sitten tomaattimehu ja pyree sekä lihaliemi. Kiehautetaan. Lisätään huuhdellut pavut ja kiehautetaan uudelleen.

Lasketaan lämpötilaa ja maustetaan maun mukaan. Annetaan hautua puolisen tuntia terpeen mukaan hämmentäen.

Tarjoiltaessa leviteään pinnalle silputtu tuoreet korianterin lehdet ja varret.

Tarjoillaan juustoraasteen ja maissileivän kera.

Tämä on mukailtu aika suoraviivaisesti täältä.

13. marraskuuta 2010

Kasvissosekeitto

2 sipulia
3 porkkanaa
3 perunaa
öljyä
1 kasvisliemikuutio
vettä
1 tlk tomaattimurskaa
(tomaattipyrettä)
n. 1 dl kermaa
cayennepippuria (tai chilijauhetta)
(suolaa)

Kuullota pilkotut vihannekset öljyssä. Keitä vihannekset pehmeiksi vähässä vedessä kasvisliemikuution kera. Poista vettä niin paljon kuin mahdollista (ettei keitto jää löysäksi) ja lisää tomaattimurska. Soseuta, lisää tomaattipyre ja kerma. Lisää cayennepippuria/chiliä ja suolaa maun mukaan.

Näillä määrillä alkuruuaksi noin neljälle tai pääruuaksi kahdelle nälkäiselle. Toimii hyvin muillakin satunnaisilla vihanneksilla ja mittasuhteilla. Juhlavammaksi tuunaus esim. kermaraidoilla tai tuoreilla yrteillä.

2. kesäkuuta 2010

Kukkakaalilipstikkakeitto

1 kukkakaali
5-6 perunaa
n. 20 tuoreen lipstikan lehteä
vettä
mustapippuria
200 g tuorejuustoa

Laita kattikaan kukkakaali lohkoina, perunat, lipstikka ja maun mukaan pippuria. Suolaa ei mielestäni lipstikan kanssa tarvita mutta laita sitäkin jos haluat. Lisää vettä niin että kasvikset peittyvät ja keitä kunnes ne ovat pehmeitä. Soseuta sauvasekoittimella. Lisää tuorejuusto ja hämmentele niin kauan että se on kokonaan sulanut keittoon.

Itse käytin Valion Viola-sarjan sinihome-tuorejuustoa, mutta varmaan sopii joku muukin. Keitto on hyvää myös kylmänä.

(Lipstikka eli liperi on yrtti, joka on tähän aikaan vuodesta parhaimmillaan.)

14. helmikuuta 2010

Porkkana-bataattikeitto

1-2 sipulia
6 porkkanaa
2 bataattia
purkki kookosmaitoa
öljyä sipulin kuullottamiseen

1-2 rkl punaista currykastiketta pullosta (tai 1-2 tl tahnaa), voinee korvata chilikastikkeella tai muunlaisella chilillä
1 rkl oreganoa
1-2 tl rouhittua mustapippuria
loraus soijakastiketta
1 tl suolaa

Ehkä myös: puolikkaan limen mehu, inkivääriä

Pilko porkkana ja bataatti, keitä pehmeäksi mahdollisimman vähässä vedessä. Kun keittää kannen alla ja sekoittaa välillä, ei tarvitsi edes saada kokonaan peittymään veteen, ylimmät kypsyvät höyryssä. Samalla kuullota sipuli pannulla, ja lisää kattilaan. (Voi tietysti aloittaa kuulottamalla sipulin aluksi kattilassa, ja sitten lisätä juurekset ja veden. Tai kuullottaa kaiken erissä pannulla ja vaiheittain lisäillä kattilaan.) Keitä ehkä vielä vähän. Soseuta, lisää kokoosmaito ja mausteet. Anna hautua vähän aikaa.

6. helmikuuta 2010

Kalaseljanka

Venäläistyylinen ruokaisa kalakeitto, resepti ongittu työväenopiston kalaruokakurssilta. Sopii arkeen ja juhlaan. Näillä aineksilla tulee 2-4 hengen annos nälästä riippuen, soppa on helppo tehdä myös moninkertaisena annoksena. Aineslista ja määrät ovat venäläisittäin "vähän sinne päin" eli viitteellinen, hyvää tulee soveltaenkin.

Liemi:
400 g kalaa (vaikka kahta eri laatua, esim. lohta ja seitiä - venäläisittäin sampea jos sitä jostain löytää)

1 l vettä
2 kalaliemikuutiota (variaatio: thai-kalakastiketta (fish sauce, nam pla))
mausteita (suolaa, laakerinlehtiä, maustepippureita)
3 rkl tomaattisosetta
2 tomaattia lohkoina
2 sipulia hienonnettuna
1 suolakurkku kuutioina (siis ei etikkakurkku, paitsi jos henkilö jostain syystä haluaa)
5 dl perunakuutioita

Höysteeksi valmiiseen keittoon maun mukaan:
paprikajauhetta
cayennepippuria
tilliä silputtuna
valkoviiniä tai sitruunamehua
kapriksia (isot varrelliset sopivat tähän hyvin)
1 tlk kivettömiä oliiveja

Tarjoiluun:
smetanaa

(0. Fileoi kala)
1. Paloittele kala ~suupaloiksi.
2. Kiehauta vesi ja lisää liemiainekset
3. Lisää kuutioidut kasvikset, peruna viimeisenä ja keitä kunnes perunat kypsiä
4. Lisää kalapalat, keitä hiljaisella lämmöllä 10 min.
5. Lisää loput höysteet ja mausteet, tarjoa smetanan kera.

Variaatioita:
  • Ruokaisampi keitto tulee jos tomaattisoseen korvaa tölkillisellä tomaattimurskaa
  • Suurusta halutessasi esim. vehnäjauhoilla ja ruokakermalla

5. marraskuuta 2009

Porkkanasosekeitto katkaravuilla

Muistiin itselle heti tuoreeltaan, kun ruoka onnistui hyvin.

Vettä
1 kg porkkanoita
Kasvisliemikuutio
Kalaliemikuutio
1 prk yrttimaustettua tomaattimurskaa
1 prk Kippari-maustettua ruokakermaa
n. 0,5 l täysmaitoa
450 g katkarapuja

Ota (pakastetut) katkaravut huoneenlämpöön, että ehtivät hieman sulaa. Katkarapuja ei tarvitse sulattaa kokonaan.

Kuori porkkanat ja paloittele parin sentin pätkiksi. Mittaa kattilaan niin paljon vettä että porkkanat peittyvät ja laita kiehumaan. Lisää liemikuutiot kun vesi kiehuu. Kun porkkanat ovat kypsiä (palojen koosta riippuen n. 20 min), lisää joukkoon tomaattimurska. Soseuta sauvasekoittimella.

Lisää ruokakerma ja täysmaito. Kuumenna keitto kiehuvaksi. Sekoita joukkoon kohmeiset katkaravut ja kuumenna, mutta älä keitä etteivät katkaravut sitkisty. Tarjoa tuoreen leivän kanssa.

26. huhtikuuta 2009

Palviluukeitto

~1 kg palviluita/savuluita
8-10 isohkoa perunaa
muutama porkkana
2 sipulia
naurista/lanttua
palsternakkaa
mustapippuria
~2,5 l vettä

Keitä luita puolisen tuntia. Kuori ja pilko sillä aikaa juurekset. Nosta luut liemestä ja raaputa liha irti niistä. Laita liha ja juurekset ynnä mausteet takaisin liemeen ja keitä hitaasti kypsäksi.

Luita saa ainakin Hakaniemen hallista, tuurilla myös isommista marketeista. Pyydä kauppiasta sahaamaan luut valmiiksi palasiksi.
Juureksia tähän voi laittaa ihan oma maun mukaan vaikka mitä, samoin mausteita
(esim. persiljaa ja laakerinlehtiä, joita mä en harrasta). Mustapippurit laitetaan
perinteisesti keittoon kokonaisina, mä laitan rouhittuna ettei tarvitse purra
pahanmakuisia pippureita syödessään.
Lihan raapiminen luista on jonkin verran työlästä. Mä käytän siihen haarukkaa ja
kuorimisveistä.
Tämä on todella herkullinen perinneruoka!

21. huhtikuuta 2009

Nakkikeitto

2 pakettia A-luokan nakkeja
3 pussia pakastekeittojuureksia
5 isoa/10 pientä perunaa
sipuli
3 lihaliemikuutiota
mustapippuria
timjamia
pari litraa vettä

Kaikki ainekset pilkotaan ja laitetaan isohkoon kattilaan, perään vettä kunnes
ainekset peittyvät kunnolla. Keitetään reilu puoli tuntia. Alkeellista, mutta loputtoman hyvää.

11. huhtikuuta 2009

Keltainen kalakeitto

Tämmöinen ehkä thai-henkinen kalakeitto. Vaikka en minä tiedä millaisia kalakeittoja Thaimaassa tehdään. Mietin tälle nimeä, ensin oli kurkuma-kookosmaito-kalakeitto, josta sitten kahdella eri irkkikanavalla ehdotettiin että KKK-keitto... Myös thaineväkeitto mainittiin.

Iso kattila

Mausteet:
1/2 tl chilijauhetta
2 yksikyntistä valkosipulia
pätkä inkivääriä
1 tl valkopippuria
1 rkl thai-osterikastiketta
2 rkl kurkumaa (ei sentään kukkurallisia)
1/2 rkl paprikajauhetta
1/4 tl suolaa
2 laakerinlehteä
iso loraus soijakastiketta

Ruoka-aineet:
öljyä
2 sipulia
2 porkkanaa
4 isoa perunaa
tölkki (4 tai 5 dl) kookosmaitoa
300 g valkoista kalaa, vaikka seitä
300 g lohta

Pilko sipuli, valkosipuli ja inkivääri, kuullota niitä ja chiliä öljyssä ison kattilan pohjalla. Pilko porkkana, ja lisää joukkoon, kuullota kunnes sipuli on pehmennyt. Pilko perunat ja lisää kattilaan. Lisää myös kookosmaito, ja vettä sen verran että peittyvät väljästi (kun tänne tulee vielä kalaakin). Lisää mausteet. Keitä kunnes perunat ovat pehmeitä. Leikkaa kala kuutioiksi, ja lisää kattilaan. Keitä, jaa-a ehkä 10 minuuttia. Kai se kala siinä ajassa on kypsää.

Ei välttämättä tarvitse olla kahta erilaista kalaa. Jos mausteinen ruoka epäilyttää, puolita mausteiden määrä, Jos et halua koko kattilallista keittoa, puolita kaikki. Jos ei ole tarpeeksi tulista, lisää chiliä ja valkopippuria.

Itse tykkään käyttää jauhoista perunaa (Rosamunda), leikata perunat ohuiksi (n. 3 mm) siivuiksi, ja keittää hyvin pehmeiksi, niistä tulee kokoosliemessä melkein suussasulavia.

Kurkuma värjää kaiken mihin se koskee.

8. tammikuuta 2009

Glasun peruna-porkkanasosekeitto broilerisattumilla

Tämä soppa on meidän perheessämme edelleen ihan suhteellisen usein syötyjen ruokien listalla. Kaivoin tekstin internetsivujen taivaaseen jo siirtyneiltä Rhian #ae-reseptisivuilta, siitä myös muinaiseen nickiin viittaava nimi.

6 isoa perunaa
6 isoa porkkanaa
n. 8 dl vettä
2 lihaliemikuutiota
200gr yrttituorejuustoa
tilkka maitoa
n. 400-500 grammaa hunajamarinoituja broilerinsuikaleita
3 sipulia

Kuori ja paloittele perunat ja porkkanat. Laita isoon kattilaan ja lisää vettä niin että kasvikset juuri peittyvät. Murenna joukkoon kaksi liemikuutiota. Keitä kasvikset kypsiksi.

Kuullota pannulla sipulit ja lisää broilerinsuikaleet joukkoon. Paista kypsäksi.

Kun perunat ja porkkanat ovat kypsiä, soseuta ne sauvasekoittimella keitinliemeen. Lisää tämän jälkeen joukkoon tuorejuusto sekä broileri-sipuliseos ja kiehauta. Jos keitto on liian paksua, lisää joukkoon tilkka maitoa.

Kermainen kanakeitto

300 g maustamattomia kanasuikaleita
sipuli
pieni omena
3/4 dl pikariisiä
100 g herneitä
100 g maissia
2dl kermaa
2 kanaliemikuutiota
currya
1l vettä

Ruskista kanasuikaleet ja sipuli kattilassa. Lisää omenanpalat, curry, riisi, vesi ja liemikuutiot. Keitä 15 min. Lisää herneet, maissi ja kerma, anna kiehua hetken.