27. lokakuuta 2013

Makea bratwurstiwokki

1 chili, tai vähemmän jos chili on kovin vahva
1 yksikyntinen valkosipuli
valkosipulia vastaava pätkä inkivääriä
8 tähtianista
2 rkl hunajaa
1 rkl thai-kalakastiketta
1 tl mustapippuria (rouhetta)
5 rkl soijakastiketta
6 rkl valkoviinietikkaa (tai riisiviinietikkaa)
1/4 sitruunan mehu

öljyä paistamiseen
iso porkkana
2 sipulia
pieni fenkoli tai puolet isosta
1 paprika
300g – 500g bratwurstia (tai kana- tai possusuikaleita)
1/4 kiinankaali (tai 1/4 jäävuorisalaatti)

2.5 dl riisiä

Silppua chili, inkivääri ja valkosipuli melko hienoksi. Älä käytä tuntemattomanvahvuista chiliä, ettei tule liian tulista. Joissain kaupan chileissäkin on niin paljon potkua että yksi kokonainen olisi jo liikaa tähän. Voit toki korvata jauheella tai chilikastikkeella. Leikkele porkkana ja sipuli ohuiksi suikaleiksi.

Kuumenna wokpannu ja lorauta pohjalle öljyä. Kuullota chili-inkivääri-valkosipulia + tähtianiksia ihan vain hetki, sitten lisää porkkana. Minuutin päästä sipuli. Suikaloi fenkoli ja lisää se. Lisää hunaja ja hämmennä kunnolla. Sitten suikaloi paprika ja pannulle sekin. Jos jaksat sekoitella kasviksia, niin 5/6 lämmöllä paistuvat nopeammin, mutta huonolla tuurilla ehtivät vähän palaa. 4/6 tulee hitaammin, mutta ei tarvitse olla niin tarkkana. Paistele kasviksia että alkavat pehmetä.

Tässä näitä kasviksia pikemminkin paistetaan/kuullotellaan kuin oikeasti wokataan (stir fry). Jos osaat wokata kovalla lämmöllä, niin mikä ettei. Silloin toki paistoajat ovat lyhyemmät.

Jossain edellisten puuhien seassa yritä ehtiä keittää riisi: pienehköön kattilaan 5 dl vettä, levy täysille kunnes kiehuu kunnolla. Sekoita riisi veteen, levy pois päältä ja peitä kannella tai patalapulla. (Jos peitit kannella, kurkkaa ajoittain ettei vaahto nouse yli reunojen.)

Leikkaa bratwursti ohuiksi kiekoiksi (tai paksuhkoiksi suikaleiksi). Yritä tunkea kasvikset wokpannulla yhteen reunaan, jotta bratwurstit mahtuvat toiseen reunaan paistumaan ja ottamaan väriä. Jos ei mahdu, paista siivuihin vähän väriä erillisellä pannulla toisella levyllä. Lisää thai-kalakastike kasvisten päälle, ja mustapippuri bratwurstien päälle. Muutama minuutti myöhemmin lisää soija puoliksi kummankin päälle. Kun bratwurstiin on paistunut hiukan väriä, voit sekoittaa kaikki ja jatkaa paistamista.

Leikkaa salaatti reilun puolen sentin nauhoiksi/suikaleiksi, ja lisää pannulle. Paistele kokonaisuutta pari minuuttia, että salaatti ehtii puoliksi pehmetä. Tämän wokin voisi nyt syödä tällaisenaan riisin kanssa, mutta minä tykkään tässä vaiheessa kipata riisinkin sekaan pannulle (olettaen että se on ehtinyt imeä kattilassaan kaiken veden ja on valmista, muuten odottele lisää), sekoittaa kaiken ja lisätä valkoviinietikan ja sitruunamehun, ja paistella vielä joitain minuutteja. (Jos et sekoita riisiä wokkiin, niin lisää silti etikka ja sitruuna.)

Tämän pitäisi jotensakin mahtua tavalliseen marketti-wokpannuun (leveys tyyliin 26 tai 28 cm). Jos ei ole wokpannua, voit paistella asiat paistinpannulla pienemmissä erissä ja kasata ruoan miedolla lämmöllä vieressä odottavaan kattilaan.

8 tähtianista voi tuntua paljolta, mutta tässä oli tarkoituskin saada tähtianiksen ja fenkolin ja hunajan makeus esiin. Jos epäilyttää, laita vain 4.

Bratwurstin voi korvata myös vaalealla lihalla – kana- tai possusuikaleilla. Tai ehkä tofulla, tai jättää pois jos kasvisruokaa haluaa. Jos ei ole hunajaa, niin sokeri tai siirappi käy. Hunajaa ja valkoviinietikkaa ja sitruunamehua voisi ehkä olla enemmänkin. Jos ei tullut ällön makeaa, niin laita niitä ensi kerralla enemmän.

P.S: Eihän tämä varsinaisesti ole wokki, vaan jonkinlainen sekapaistos wokpannulla.

18. syyskuuta 2013

Halloumipaprikat

Tällainen osui silmiin jostakin ja osoittautui todella kivaksi. Annos on tässä iso ja riittää kahden isonälkäisen ihmisen koko päivälliseksi sekä vielä hiukopalaksi seuraavalle päivälle. Sopii puolittaa oman tarpeen mukaan :).

4-5 isoa paprikaa
500 g halloumi-juustoa

Kastikkeeseen:
6 rkl sitruunamehua
6 rkl oliiviöljyä
2-3 valkosipulinkynttä
2 punaista chilipalkoa
4 rkl pinjansiemeniä


Puolita paprikat ja laita 200-asteiseen uuniin noin 15 minuutiksi pehmenemään. Leikkaa halloumi paksuiksi siivuiksi/kimpaleiksi ja laita yksi kuhunkin paprikanpuolikkaaseen, kun tulevat uunista. Laita sitten koko höskä takaisin uuniin vielä n. 15 minuutiksi, eli kunnes halloumi alkaa sopivasti ruskistua.

Paahda pinjansiemeniä pannulla hetki. Hienonna chili ja valkosipuli (itse hienonnan ihan koneella, koska tässä ei ole palaset kivoja). Sekoita kaikki kastikeainekset keskenään ja lusikoi uunista tulleiden halloumipaprikoiden päälle. Nauti!

8. syyskuuta 2013

Pekoni-kanttarelli-papupannu

Miten tehdään hyvää ruokaa? Otetaan terveyslehden resepti ja lisätään pekonia.

paketti pekonia
100 g tuoreita kanttarelleja
200 g vihreitä papuja
puolikas yksikyntinen valkosipuli
mustapippuria
tuoretta korianteria
tuoretta persiljaa

Silppua pekoni ja paista sitä pannulla kunnes rasvaa irtoaa. Paloittele sienet ja viipaloi valkosipuli, kuullota niitä hetki pekonin kanssa pannulla. Lisää pavut, mustapippuri ja yrtit silppuna. Hauduta noin 15 minuuttia.


18. elokuuta 2013

Uunissa haudutettua naudanrintaa

Naudanrinta eli brisketti on vähän harvinaisempi lehmänpalanen. Allaoleva kokeilu tapahtui Hereford-niittylihalla ja rintakimpaleella, jossa oli rasvaa vähän liiankin kanssa. Lopputulos oli kuitenkin niin maukas, että se kannattaa laittaa muistiin. Verkosta löytyy useita erilaisia ohjeita naudanrinnan valmistukseen, mutta niihin verrattuna tämä variaatio naudan ribseille tarkoitetusta ohjeesta tuotti erittäin helposti ja vaivattomasti kerrassaan herkullista ruokaa.

Ainekset:
  • 1-1.5 kiloa naudanrintaa
  • suolaa, pippuria tai väkevää grillimaustetta
  • jotain nestemäistä marinointikastiketta
Naudanrinta on litteä pala jossa on kerroksittain lihaa ja rasvaa. Toisella puolella on yleensä enemmän rasvaa ja toiselta puolelta kannattaa tarkistaa ettei pohjakalvo ole liian paksu, jolloin se kannattaa poistaa. Tässä tapauksessa ei ollut.
  1. Hiero lihan kaikki pinnat runsailla mausteilla, kuten väkevällä ja kuivalla grillimausteella. 
  2. Kääri liha huolellisesti folioon. Paketin tulisi olla tiivis.
  3. Aseta liha uunivuokaan rasvapuoli ylöspäin.
  4. Kypsennä 3 tuntia 150. asteen lämpötilassa
  5. Ota vuoka uunista, avaa foliokäärön yläpinta vaikka veitsellä leikaten ja valele paistin pintaa nestemäisellä marinointikastikkeella (käytin itse Saarioisten Marinointikastiketta ja ripottelin päälle vielä karkeasti rouhittua pippuria).
  6. Laita vuoka takaisin uuniin ja anna paistua foliokäärö avattuna 20 minuuttia lisää
  7. Ota vuoka uunista ja anna lihan vetäytyä 10 minuuttia ennen leikkaamista
  8. Leikkaa poikkisyin, sen pitäisi olla helppoa. Jos tunnet syöjien mieltymykset, voit leikata myös paloissa olevan rasvakerroksen pois. Jos liha on kypsää, sen pitäisi irrota helposti.
  9. Nauti sopivan lisukkeen (Paven radioaktiivinen juustoperunavuoka) ja juoman kanssa!

17. elokuuta 2013

Kesäkurpitsajauhelihakastike

1/2 kesäkurpitsa
3 valkosipulinkynttä
ruokaöljyä

400 g  naudan jauhelihaa
8 basilikanlehteä
1 rkl soijakastiketta
purkki tomaattimurskaa
2 dl ruokakermaa

Kuutioi kesäkurpitsa ja murskaa valkosipuli. Paista ne ja jauheliha paistinpannussa ruokaöljyssä. Kun jauheliha on ruskistunut, lisää tomaattimurska, soijakastike ja basilika. Hauduta noin 10 minuuttia. Lisää kerma, hauduta 10 minuuttia lisää.

28. kesäkuuta 2013

Kylmä avokadokeitto

Jatkan hellepäivän ruokien linjalla. Tästä tulee muutama pieni alkuruokakeittoannos tai pari-kolme kunnollista reilua keittokulhollista. Keiton jäähdyttäminen kestää aika pitkään, joten tämä ruoka kannattaa tehdä vaikka edellisenä iltana valmiiksi jääkaappiin.

2-3 avokadoa (2 isoa tai 3 pienempää)
7 dl vettä
1-2 kasvisliemikuutiota tai kasvisfondia maun mukaan
1-2 dl kuohukermaa
1 rkl maissijauhoa
suolaa tai yrttisuolaa
2 rkl sitruunamehua
vajaa maustemitta valkopippuria

Laita joku sopivan kokoinen astia, esim. iso kannellinen kulho, valmiiksi jääkaappiin tai pakastimeen jäähtymään.

Koverra avokadot ja soseuta hedelmäliha haarukalla mahdollisimman tasaiseksi. Sekoita maissijauhot ja kerma.

Kiehauta vesi. Lisää liemikuutio tai fondi sekä avokadosose ja kerma-maissijauhoseos. Kiehauta ja vatkaa tasaiseksi. Lisää sitruunamehu ja mausteet. Hauduta pari minuuttia. Tarvittaessa surauta keitto vielä tasaiseksi sauvasekoittimella.

Kaada keitto kuumasta kattilasta valmiiksi viilennettyyn astiaan ja suoraan jääkaappiin. Tarjoile kylmänä.

Keiton voi tarjoilla myös kuumana; laita päälle vähän ranskankermaa mausteeksi ja koristeeksi.

26. kesäkuuta 2013

Kylmä suklaakahvi

Tämä resepti on peräisin muinaisilta Harmonian ajoilta, jolloin ilmeisesti myös on ollut kuuma kesä. Yritin etsiä, mutta ilmeisesti en ole laittanut sitä tänne aiemmin.

3 dl rasvatonta maitoa
noin 1,5 dl jäähtynyttä kahvia
1 rkl makeuttamatonta kaakaojauhetta
1 rkl tummaa siirappia

Laita iso muki (noin 5 dl) pakastimeen noin 15 minuuttia ennen kun alat tehdä mokkaa.

Sekoita ainekset kulhossa hyvin sauvasekoittimella tai sähkövatkaimella. Kaada pakkasesta otettuun kylmään mukiin. Lisää halutessasi vielä pari jääpalaa.

19. kesäkuuta 2013

Uusia perunoita ja kananmunia yrttivoissa

600 g uusia perunoita
2 tl suolaa
50 g voita
4 kananmunaa
1 yksikyntinen valkosipuli
pieni nippu ruohosipulia
kourallinen muita tuoreita yrttejä (esim. persiljaa, lipstikkaa, minttua)

Laita perunat ja kananmunat kiehumaan suolattuun, kiehuvaan veteen. Silppua ruohosipuli ja muut yrtit pienessä kulhossa. Raasta tai puserra valkosipuli ja lisää joukkoon. Lisää mausteiden sekaan voi ja sulata mikrossa, sekoita hyvin. Ota kananmunat pois kiehumasta 10+ minuutin kuluttua. Jäähdytä ja kuori munat ja leikkaa pitkittäin neljänneksiksi. Sekoita kananmunanlohkot varovasti yrttivoihin. Tarjoile perunoiden kanssa. Maustesilli sopii hyvin kaveriksi.

9. kesäkuuta 2013

Tosi helppo mansikkapiiras

Reilu 2 dl vehnäjauhoja
Reilu 2 dl sokeria
1t leivinjauhetta
1 kanamuna
reilu 100 g sulatettua voita/margariinia
1 l tuoreita mansikoita

Puolita mansikat ja asettele ne piirakkavuoan pohjalle (mennee kokonaisinakin, mutta minusta on kivampi puolikkaina). Sekoita sitten kulhossa ensin kuivat aineet ja lisää muna ja sulatettu rasva. Kaavi taikina mansikoiden päälle niin tasaisesti kuin pystyt, mutta ei haittaa vaikka ihan jokainen mansikka ei peittyisikään.
Paista 175 C n. 40 minuuttia (valmis sitten kun taikina on kokonaan kypsä).
Tarjoa vaniljakastikkeen kanssa.

17. toukokuuta 2013

Syökää hevosta: Merihevosen pihviä

Hevosen syöminen on eläinsuojeluteko, ja hyvän mielen lisäksi siitä tulee hyvä ja kylläinen olo. Vihkonen hevosreseptejä Hippoksen sivuilla.

Itse teen samoilla ohjeilla kuin naudanlihaa. Liha on hieman isosyisempää ja tummempaa.

Merihevosen pihviä (eli merimiespihviä hevosesta):

Kimpale paistia (800g), voita, kiinteitä perunoita 10-12 kpl koon mukaan, 2 sipulia, suolaa, mustapippuria. Lihalientä 4 dl ja olutta 3 dl. Oluen voi vaihtaa myös lihaliemeen, mutta tekee siitä sitten tujumpaa.

Tarvitset hyvän veitsen, kannellisen uunipadan ja paistinpannun.

Nosta liha huoneenlämpöön etukäteen. Pese, kuori ja viipaloi perunat. Silppua sipuli. Leikkele liha pikkuruisiksi pihveiksi ja ruskista voissa pannulla.  Laita pataan kerros perunoita, sitten pikkupihvilöitä, mausta ja sipulia päälle. Toista kunnes kerrokset loppuvat. Pese paistinpannu lihaliemellä, kaada se pataan ja lisää sinne myös olut. Laita vielä pinnalle muutama lastu voita ja rohkeuden mukaan heitä pippureita kaveriksi. Jos maustepippuria on kokonaisena, niin sekin menee sujuvasti samassa.

Laita uuniin 225 asteeseen ilman kantta n. puoli tuntia.  Laske sitten uunin lämpö 150 asteeseen ja peitä kannella. Kypsyttele useampi tunti, mutta parin tunnin jälkeen tarkista pitääkö nestettä lisätä. Käytä kiehuvaa vettä lisänesteenä.
























31. maaliskuuta 2013

Jaanan mausteriisi

yksikyntinen valkosipuli
kaksi kertaa valkosipulin kokoinen pala inkivääriä
4-5 tähtianista
0,5 dl ruokaöljyä
0,5 tl kurkumaa
4 dl basmatiriisiä
8 dl vettä

Pistä öljy hellalle paksupohjaisessa kattilassa. Viipaloi öljyn sekaan valkosipuli ja inkivääri ja heitä tähtianikset. Paista pari minuuttia. Lisää riisi ja kurkuma, kääntele niin että kaikki jyvät ovat öljyssä. Lisää vesi. Kiehauta kannen alla. Kun riisi kiehuu kunnolla, hämmennä kerran varmistaaksesi että mitään ei ole tarttunut pohjaan. Käännä sitten levy pois päältä, mutta jätä kattila levylle ja peitä sen kansi käsipyyhkellä, patalapulla tai muulla vähän lämpöä eristävällä. Odottele 15-20 minuuttia.

Kurkuma on mukana lähinnä värin vuoksi, sen voi jättää poiskin.

28. maaliskuuta 2013

Modernimpi pääsiäispasha

200 g valkoista (tai sitruuna-) maustettua rahkaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1,5 dl kivettömiä vihreitä viinirypäleitä
0,25 dl lemon curdia

Sekoita rahkaan sokeri ja vaniljasokeri sekä puolitetut viinirypäleet.
Notkista lemon curd lusikalla. (Lemon curdia löytyy sillä nimellä ainakin K-kaupasta.)
Lado suodatinpaperiin kerroksittain rahkaseosta ja lemon curdia.
Valuta yön yli jääkaapissa.

25. helmikuuta 2013

Hapanmaitokakku puolukoilla

Kokkaroituiko maito kahviin? Ei hätää, pienen leivontasession jälkeen sen voi taas käyttää kahvin kanssa.

3 dl hapantunutta maitoa
200 g voita
6 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 dl siirappia
2 tl ruokasoodaa
1 tl neilikkaa
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 dl puolukoita
1 dl rusinoita

Öljyä ja korppujauhota rengasvuoka. Sulata voi mikrossa isossa kulhossa. Lisää muut aineet. Sekoita huolella ja kaada vuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa tunti.

Puolukat valittu mausteeksi periaatteella "niitä oli jääkaapissa", mutta toimii oikein hyvin.

Silakkalaatikko

300 g (noin 10 kpl) silakkafileitä
8 perunaa
1,5 dl Mustapekka-ruokakermaa (Valio)
juustoraastetta
ruokaöljyä voitelemiseen

Kuori ja viipaloi perunat. Voitele uunivuoka. Laita vuuan pohjalle puolet perunoista, sitten silakkafileet, ja loput perunat. Kaada päälle ruokakermaa. Peittele juustoraasteella. Paista 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Jos juusto yrittää ruskistua liikaa, peitä kannella tai foliolla paistamisen loppuajaksi.

15. helmikuuta 2013

Omena-jogurttijälkkäri

Teki mieli rahkaa, mutta koska ei ollut maitorahkaa kaapissa eikä tuoreita marjoja, niin tulikin sitten tällainen. Tästä määrästä riittää mukavasti kahdelle, vähän liikaa yhdelle.

noin 1 dl kuohukermaa
noin 150 g kreikkalaista tai turkkilaista (maustamatonta, rasvaista ja lohkeavaa) jogurttia
vanilliinisokeria
2 rkl omenahilloa
(kanelia)

Mausta kuohukerma vanilliinisokerilla (ja kanelilla) ja vatkaa sähkövatkaimella tukevaksi kermavaahdoksi. Käännä vatkain pienemmälle ja lisää jogurtti ja omenahillo. Jälkkäri on valmis kun seos on tasaista.

Tarjoa kylmänä.

3. helmikuuta 2013

Jauhelihapiirakka

Piirakkavuokaan - tuplaa määrät uunivuokaa varten.

Pohja:

125 g pehmeää voita tai leivinmargariinia
3 dl vehnäjauhoja
pari ruokalusikallista vettä

Täyte:

400 g jauhelihaa
1 paprika
1 sipuli
valkosipulia
2 tl väkevää sinappia
mustapippuria
aromisuolaa

Päälle:

200 g ruohosipulituorejuustoa
0,5 dl maitoa
1 kananmuna
2 dl juustoraastetta


Nypi rasva ja jauhot taikinaksi, lisää vähäsen vettä niin että taikina on sopivan kiinteää. Levitä piirakkavuokaan.

Suikaloi paprika ja hienonna sipuli. Paista jauheliha ja kasvikset. Lisää mausteet, aromisuolaa saa laittaa runsaalla kädellä. Levitä pohjan päälle.

Sekoita tuorejuusto, maito, muna ja puolet juustoraasteesta. Levitä piirakan päälle. Ripottele lopuksi päälle loput juustoraasteesta.

Paista 200 C n. 30 min.

26. tammikuuta 2013

Pollyn Baby Pecan Pies

Tämä resepti on blogisaalista monen, monen vuoden takaa, brittiläiseltä neuleblogitutulta. Tein näitä eilen illalla pitkästä aikaa. En ota vastuuta akuutista diabeteksen tai sepelvaltimotaudin puhkeamisesta, jos näitä syö, koostuvat kuitenkin enimmäkseen voista ja kahdenlaisesta sokerista.

Taikinaan

125 g voita (tai margariinia, mutta voilla tulee parempaa)
2,5 dl jauhoja
1 dl tomusokeria

Täytteeseen

2-3 dl "aivopähkinöitä", vähän paloiteltuna mutta ei murskana (alkuperäinen ohje neuvoo jakamaan jokaisen pähkinän neljään osaan, mutta en ole viitsinyt ruveta niin tarkaksi)
60 g voita, hyvin pehmeänä tai sulatettuna
1 kananmuna
2,5 dl fariinisokeria
1 tl vanilja-aromia (hätätilassa myös vanilja- tai vanilliinisokeri välttää)

Sekoita täytteen ainekset keskenään ja työstä palloksi. Jos seos tahtoo välttämättä leikkiä epämääräistä jauhomurua eikä taikinaa, lisää pikkuisen voita tai ruokalusikallinen vettä. Pyöritä taikina pötköksi leikkuualustalla ja leikkaa 16 palaksi. Painele taikina pieniin piirakkamuotteihin: kertakäyttöiset alumiiniset muffinivuoat ovat aika sopivan kokoisia, paperiset eivät ole oikein tarpeeksi tukevia. Laita muotit jääkaappiin noin puoleksi tunniksi tai tunniksi.

Sekoita voi, fariinisokeri, kananmuna ja vanilja-aromi. Voin kannattaa olla joko todella pehmeää tai sitten ihan sulatettua. Vatkaa puuhaarukalla tasaiseksi massaksi.

Jaa pähkinät vuokiin. Laita päällimmäiseksi noin ruokalusikallinen täytemassaa. Massa valuu uunissa mukavasti pähkinöiden väliin, joten varo laittamasta sitä niin paljon, että menee vuoan reunojen yli.

Paista 175-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä hetken ennen syömistä.

14. tammikuuta 2013

Porsaankyljyksiä sinappikastikkeessa

4 porsaankyljystä
1 rkl rakuunaa
2 rkl Old Bay -mausteseosta
100 g tuorejuustoa
3/4 dl sinappia (väkevää Turun Sinappia)
3 rkl siirappia
1 rkl punaviinietikkaa
0,5 l vettä
suolaa
oliiviöljyä

Sekoita rakuuna ja Old Bay. Tee kyljysten reunoihin viiltoja jotteivät ne mene haudutettaessa kippuraan. Hiero mausteita reippaalla kädellä kyljysten pintaan. Sekoita kulhossa tuorejuusto, sinappi, siirappi, punaviinietikka ja vesi. Ruskista kyljykset korkealaitaisessa paistinpannussa oliiviöljyssä. Laita kaikki kyljykset pannuun ja kaada kastike päälle. Peitä kannella. Hauduta pienellä lämmöllä n. 45 minuuttia. Maista, lisää tarvittaessa rakuuna/Old Bay -seosta ja/tai suolaa.

En tiedä saako Old Bayta nykyään Suomesta. Ennen ei ainakaan helposti saanut, itselläni on diileri jenkeissä. Wikipedian mukaan "The seasoning mix includes mustard, paprika, celery seed, bay leaf, both black and red pepper, cinnamon, cloves, allspice, nutmeg, cardamom, salt, and ginger."

11. tammikuuta 2013

Laiskan punajuuripasta

pastaa
etikkapunajuuria (valmiiksi kuutioina tai lohkoina)
maustamatonta tuorejuustoa
suolaa
mustapippuria
kuivattuja suppilovahveroita jauheena

Keitä pasta. Valuta. Sekoita pastaan tuorejuustoa ja punajuurilohkoja. Mausta suolalla, pippurilla ja sienijauheella. Kuumenna sekoitellen.

Jos sienijauhetta ei ole, se on kovin ikävää, mutta kyllä tätä varmaan ilmankin syö. (Laiska saa sienijauhon tietysti äidiltään, eikä suinkaan mene itse sienimetsään.)