11. elokuuta 2009

Riisi

Tämä on vähän alkeellista, mutta yllättävän moni tekee riisille jotain epäpyhää, joten tässä näkemykseni aiheesta.

Perusriisi

1 dl riisiä per syöjä (basmatia tms., ei pikariisiä)
2 x riisin määrä vettä
ripaus suolaa

Hyvää riisiä aasialaiseen tyyliin saa, kun kuivaan kattilaan kaadetaan riisiä, kaksi kertaa riisin määrä kylmää vettä ja ripaus suolaa. Lämpö päälle ja kun vesi alkaa kiehua, lämpö pienimmälle viideksi minuutiksi ja sitten lämpö pois, pannulappu kattilan päälle ja annetaan olla kuumalla hellalla varttitunti. Olennaista on, että kattilaan ei kurkita eikä riisiä sotketa. Riisilajikkeissa on eroja, mutta tämä toimii riittävällä tarkkuudella.

Jotkut pesevät riisin poistaakseen tärkkelyspölyn pinnasta, eli kattilaan vettä, pyöritetään riisiä kädellä vähän aikaa, kaadetaan samea vesi pois ja toistetaan kunnes vesi on kirkasta. Märälle riisille riittää puolitoistakertainen määrä vettä, olen nähnyt jossain suositeltavan jopa 1,1 kertaa riisin määrä. Riisin peseminen on aasialainen tapa ja pesty riisi on vähemmän tahmeaa kuin pesemätön.

Maustettu riisi

4 dl riisiä
8 dl vettä
1/4 tl suolaa
1-2 rkl öljyä tai voita
puoli kanelitankoa
6 neilikkaa
6 kardemumman siemenkotaa
kurkumaa

Lähi-Idän maissa riisi maustetaan, tässä on eräs perusversio. Kattilan pohjalle öljyä tai gheetä ja lämpö päälle. Kun lämmintä, heitetään kaneli, neilikat ja kardemummat joukkoon ja pyöräytetään kunnes tuoksu nousee. Kardemumman siemenkodat kannattaa murtaa kevyesti pöytää vasten, jotta ne aukenevat. Sitten riisi, suola vesi ja reipas ripsaus kurkumaa antamaan väriä ja keitetään kuten edellä (kiehumaan; 5 min pienellä; 15 min ilman lämpöä hellalla).

Mausteet kerääntyvät riisin pinnalle ja reunoille, ne voi noukkia pois tai kehoittaa syöjiä varomaan sattumia. Tämä on helppo tehdä; jos mausteet ovat käsillä ero valmistusajassa tavalliseen riisiin on minuutin luokkaa ja tulos maistuu niin hyvältä, että pääruoan voi melkein jättää väliin. Maku ei ole voimakas, joten tämä riisi sopii melko hentojenkin ruokien lisukkeeksi, kuten kalan. Perusversiota voi varioida esim. lisäämällä rusinoita tai pinjansiemeniä.

kiravuo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti