10. maaliskuuta 2010

Tortillaa "kiinalaisittain"

Ryhtyessäni pohtimaan ruoanlaittoa vihjaistiin pakastimessa olevan ranskalaisia. Kun kerran uppopaistamiseen oltiin joka tapauksessa ryhtymässä, ja jääkaapissa oli possusuikaleita, alkoi houkuttaa ajatus (länsimaistuneen) kiinalaisen keittiön elementtien kuten friteeratun possun ja hapanimelän kokeilusta kotitekoisena ja kuiva-ainekaappeja penkoessa vastaan tulleet tortillat muuten kiinalaishenkiseen yhdistettynä tuntuivat heti jännittävämmältä ajatukselta kuin riisi.

Määrät ovat sellaisia, että kolme henkeä söi näistä n. puolet. Rasvassa paistettuna pienikin määrä lähtöaineita vie pitkälle. Ennen tortilloja täytteineen tosin syötiin myös ehkä n. puolet pussista(oisko ollu 750 g) ranskalaisia ja pari viime friteerauskerralta pakastimeen unohtunutta juustopuikkoa.

Frityyri:
  • puolisen litraa maitoa
  • 2 tl leivinjauhetta
  • ehkä max kolmisen dl vehnäjauhoa
Kaikki sekaisin ja viereen toinen kulho, jossa pelkkää vehnäjauhoa. Ainakin kieritysjauhoissa muu jauho tai ei ihan (pelkkä) jauhokaan tarvi olla, toimii varmaan kans oikein kivasti ja muutkin nesteet toimivat. Friteerattava asia dipataan ensin taikinaan ja sitten kieritellään jauhoissa. Jos halutaan paksumpi taikinakuori, tätä toistetaan haluttu määrä kertoja. Yhdellä kerralla ei välttämättä voi lopputuotteen kannalta edes varsinaisesta kuoresta puhua.

Tällä metodilla paistettiin nyt
  • 400 g possunsuikaleita
  • kolme paprikaa
  • kolme keskikokoista sipulia renkaina

Tortilloihin laitettiin näiden lisäksi turkkilaista jugurttia, juustoa ja salsa tai guacamole olisi varmaan sopinut myös, jos niitä olisi ollut.

Hapanimeläkastike:

Lähtökohdaksi sävellykselle otettiin kaksi about.comista löytynyttä reseptiä:
Sweet and Sour Sauce 
Vegetarian Sweet and Sour Sauce

Koska riisiviinietikkaa tai valkoviinietikkaa ei ollut, ja oltiin kokeellisella päällä, väkiviinaetikan sijaan otettiin pohjaksi punaviinietikka. Lientä keitellessä lähti melkoiset etikkahuurut, mutta jäähdyttyään hiukan sekään ei ollut ongelma.

Ainekset(määrät jälkikäteisiä arvioita)
  • 1 dl punaviinietikkaa
  • n. 1 dl fariinisokeria
  • alle puoli desiä maissitärkkelystä. Vähemmän, jos haluaa juoksevamman kastikkeen. Tässä haluttiin dippaamiseen ja tortillan väliin sopiva juoksevuus.
  • n. pari desiä vettä
  • pari rkl worcestershire-kastiketta
  • puoli desiä ketsuppia
  • pari rkl soijakastiketta
  • mausteita maun mukaan. ainakin kouranpohjallinen basilikaa toimi
Maissitärkkelys pitää ensin sekoittaa kylmään veteen, muuten ainekset voi heitellä kattilaan sekaisin ja kiehauttaa. Melkein pohjaan polttamalla saa hiukan poltetun sokerin aromia, mikä ei ole pahasta. Näin sokeripitoisena se on helppoa, jos kattilan jättää kovin pitkäksi aikaa yksin. Soija tai worcestershire eivät ole mitenkään kriittisiä. Hapanimelä perusmaku tulee etikasta ja sokerista, perinteinen punaisuus ketsupista(hyvin murskattu tomaattikin varmaan toimisi, jos haluaa tiukemman kontrollin maun suhteen), ja kaikki muu on oman maun mukaan tuunaamista.

1 kommentti:

  1. Uppopaistettujen juttujen rasvaisuus oli niin suuri, että nielemisessä oli pieniä vaikeuksia. Liha oli marinoimatonta, mutta hyvää viljapossua. Kylläiseksi tuli jo yhdellä tortillalla ilman osallistumista ruoanlaiton todisteiden tuhoamiseen tai koemaisteluun.

    Hapanimelä kastike oli valmistuessaan tappavan hajuista, mutta maistui hyvältä. Sekoitussuhteella puolet ja puolet partaäijäjugurttiin siitä tulee hyvää dippiä. Kokemuksesta tiedän, että tomaattimurska ei siinä toimi, mutta pyre on melkein hyvä korvike ketsupille.

    VastaaPoista