29. tammikuuta 2011

Uuniliha

Porsaan suolalapaa (myydään myös nimellä "uuniliha")
Lanttua
Porkkanaa
Perunaa
Mausteita

Tämä on massiiviruoka, eli juureksia voi olla varsin paljon ja mausteita voi laittaa reilulla kädellä. Siksi ainesmääriä ei ole ilmoitettu.

Pese, kuori ja pilko juurekset peukalon kokoisiksi paloiksi. Kaada juurespalat paistopussiin, niin että niistä tulee tasainen kerros pussin pohjalle. Asettele uuniliha juuresten päälle. Älä poista uunilihasta rasvaa; sen tehtävä on viedä mausteet juureksiin.

Kaada suolalavan päälle runsaasti mausteita maun mukaan. Esimerkiksi:
- sinappia
- grilli- ja marinointikastikkeita
- hunajaa
- olutta

Sulje pussi ja tee yläosaan pieni reikä höyrylle. Aseta pussi uunivuokaan niin, että juurekset ovat yhä alla ja liha niiden päällä. Kypsennä vähintään kaksi tuntia 150 asteessa. Mitä pitempi kypsennysaika, sitä parempaa. Jos kypsennät yli 5 tuntia, niin laske lämpötilaa.

Lopuksi halkaise pussi niin että ainekset putoavat vuokaan. Jos liha on niin kypsää että sitä voi leikata lusikalla, paistoaika on ollut tarpeeksi pitkä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti